Katso kuusi vinkkiä – näin patikointireissut sujuu näppärästi

Suomen kaunis luonto tarjoaa hurjan määrän nähtävää varsinkin kesällä. Niin lyhyet kuin pitkätkin patikointireissut sujuu näppärästi näillä muutamilla perusvinkeillä. Aloittelevalle erämaiden kulkijalle olemme koonneet tärkeimmät vinkit, mitä kaikkea rinkkaan kannattaa pakata mukaan.


Sovella reittejä – poikkea rutiinista

On mahdollista löytää uusia taianomaisia rauhallisia paikkoja, kun vain poikkeaa tutulta reitiltä. Kannattaa pistää mieleen erilaisia tuntomerkkejä reitiltä ja pitää kännykkä mukana, jotta ei eksy. Parasta on yllättyä kerta toisensa jälkeen uusista reiteistä sekä mahtavasta luonnosta. Lähialueella on todennäköisesti kourallinen paikkoja, joiden olemassaolosta et ollut tietoinen. Esimerkiksi luontoon.fi-sivustolta löydät valtavan määrän erilaisia historiallisia paikkoja ja luontokohteita. Uskalla olla siis rohkea ja poikkea rutiininomaiselta reitiltä!


Ulkoile oikeissa varusteissa

Retkeilyssä on tärkeää, että löytyy oikeanlaiset varusteet. Repussa olisi hyvä olla paksut olkahihnat, vaikka ei olisikaan kauhean painavia kantamuksia. Retkeily uusissa merkkivaatteissa ei ole myöskään suositeltavaa. Vaatteet likaantuu ja muotivaatteet saattaa helposti alkaa hiertää pitkän kävelyn aikana. Lähtökohtaisesti olisi hyvä käyttää vaatteita, jotka siirtää kosteuden uloimmille vaatekerroksille, jolloin kylmä kosteus ei jää iholle. Suosi vettä pitäviä kenkiä, kuten goretex-lenkkareita. Kenkä on patikoinnin tärkein varuste. Ne ovat kuin rakennuksen peruskivi, jonka on tuettava sinun jalkaa täydellisesti.


Eväät kruunaa matkan

Normaalisti tämä ei varmasti olisi vinkkinä, mutta poikkeusolojen takia nyt näin. Tulentekopaikoille saattaa kerääntyä ihmisiä, sillä retkeilyharrastus on kasvanut koronan vuoksi. Eväät voi tehdä valmiiksi sekä ottaa mukaan termospulloon vaikka kahvia ja nauttia ne ihan missä vain, vaikka upealla kalliolla! Vaihtoehtoisesti voit kantaa retkikeitintä mukana ja tehdä ruoan jossain muualla, jota itse suosin. Ethän kuitenkaan sytytä nuotiota kuin vain niille tarkoitetuilla paikoilla!


Oma istuinalusta mukaan

Istuinalusta ei repussa paljoa paina ja on paljon mukavampi istua kallionkielekkeellä tai mättäisellä maalla, kun pyllyn alla on hieman pehmikettä. Näin keväällä maa on myös vielä melko kylmä, joten ehdottomasti istuinalusta mukaan patikointireissulle.


Huomioi roskat

Älä roskaa luontoa, vaan ota roskat mukaasi ja jätä luonto samanlaiseksi kuin se oli kun sinne menit. Luonnon puhtaus on osa elämystä ja kaatopaikat ovat tehty roskiksia varten. Varaa erillinen pussi mukaan roskille, jotta muut tavarat repussasi pysyy puhtaana.


Hyvä mieli takaa elämyksen

Viimeisimpänä ehkä tärkein vinkki retkeilyyn. Retkeile hyvällä mielellä. Nauti ulkoilusta ja vapaudesta luonnossa! Suomalainen luonto on inspiroinut taiteilijoita jo vuosisatojen ajan. Kirjailijat ja maalarit ovat matkanneet kohti suomalaisen luonnon helmiä löytääkseen ideoiden pursuavan lähteen. Suomen luonto pystyy siis antamaan, kun asennoituu ottamaan sen kauneuden vastaan.


Lue lisää Blox Carin tarinoita kotimaan matkailusta tästä.

Siirry takaisin käyttämään Blox Car -palvelua.
Takaisin palveluun
Share via
Copy link